Kerroin siitä kuinka odotan kotiin pääsyä, ikävöin kaikkea Suomesta. Mutta toisaalta täältä ei haluaisi lähteä ja jättää kaikkea taakseen. Välillä on aivan hirveän ristiriitaset tunteet näistä viimesistä päivistä. Välillä ajattelen, että miksi nää päivät ei kulu ja katoa mihinkään, jotenkin kuin ne vain lisääntyisi. Toisaalta, yhtäkkiä huomaan ja tajuan kuinka nopeasti aika on täällä mennyt, minne ne kaikki päivät on kadonneet? Koti, mä ootan sua.
Tässä kahden viikon aikana on taas tapahtunut aivan hirveesti kaikkea, toisaalta mietin että mitä kerrottavaa mulla muka on? En varmaan tiedä mistä aloittaa.
Päiväkodissa kaikki on entisellään. Toki mua on ehkä hieman enemmän ruvennut ärsyttämään kielimuuri. Mulla vois olla paljon läheisemmät välit lasten kanssa jos puhuisimme samaa kieltä. Lapset ovat nyt alkaneet tajuamaan, että mä en tosiaankaan ymmärrä heidän kieltään. Jos joku lapsi kysyy tai kertoo jotain mulle, aina löytyy joku lapsi joka tulee sanomaan, että Sipriina puhuu vain englantia. Joskus se on lapsista tosi jännää, toisinaan tunnen olevani ufo heidän silmissään, varsinkin silloin kun puhun muutaman sanan tsekkiä.
Ihmetyttää se, että musta tuntuu, ettei päiväkodin ohjaajat kiinnitä huomiota lasten epämääräisiin naarmuihin, haavoihin tai mustelmiin. Joskus oon kysynyt, että näitkö tuon? Mutta en ole saanut koskaan selvää vastausta. Oon myös yrittänyt kysyä jotain tsekin lastensuojelusta mutta saan aina vastauksen, että en osaa kertoa englanniksi. Harmittaa.
Yhdeksi inhottavammaksi asiaksi päiväkodissa on noussut ruokailu. Syömme joka kerta alkukeiton, jotka ylensä ovat sika hyviä! Sitten pääruoka.. Pääosin hyvää myös, mutta ei se makukaan.. Haluan mielelläni maistaa kaikkea uutta. Mutta.. Sitä ruokaa sitten on, vaikka kuinka yrittäisit sanoa stop miljoonalla kielellä niin keittäjä lappaa sitä ruokaa lautaselle niin kauan et se pursuaa yli reunoilta. Ja.. Jos sä et syö kaikkea, se tarkottaa sitä, ettet pidä ruuasta.. Mitä jos oon niin täynnä et en saa sitä ruokaa enään alas? Väkisin joutuu kauhoa naamaan ruokaa ja voida pahoin kun ei pysty liikkumaan seuraaviin tunteihin. Lastenkin annokset on jättimäisiä. Ehkä mä silti selviän.
Päiväkodissa ollaan ruvettu joinain päivinä leikkimään Frööbelin palikoitten pääolkapääpeppu leikkiä lasten kanssa, suomeksi. Ylensä aluksi ennen leikkiä, käydään kehon osia läpi. Minä sanon suomeksi, lapset toistaa. Minä sanon englanniksi ja lapset toistaa. Lapset sanoo tsekiksi ja minä toistan. Jonka jälkeen musiikki soimaan ja leikkimään. Lapset laulaa mukana. Heistä on myös hauska kuunnella kun yritän lausua tsekkiä, mutta en voi väittää etteikö yhtään hymyilyttäis kun lapset sanoo suomeksi... Olkapaaaa, paa paa paaaa. Tsekissä on myös samaleikki tsekkiversiona.
Oltiin Prahassa viikko sitten, kun torstai ja perjantai oli vapaata töistä. Matkaan lähdettiin siis torstaina aamusta. Heti ekana iltana tavattiin neljätoista suomalaista opiskelijaa. Mulla oli tosi hauskaa, sain puhua suomea, meillä ei ollut kielimuurta kenenkään kanssa, ymmärrettiin toisiamme täydellisesti. Puhuttiin samaa tuttua kieltä, tuntui oikeesti hyvältä. Prahassa oli muutenkin paljon suomalaisia, verrattuna Brnohon.
Meidän hotelli oli laiva, joka kellui joessa edelleen. Paikka oli hieno. Oma suihku ja vessa, vihdoin! Ja aamupala... Liikkuminen Prahassa oli helppoa, sillä tiedettiin miten katsoa ja selvittää tramien reitit ja aikataulut, mikä lippu kuuluu ostaa ja kuinka se leimataan.
Keskellä keskustaa oli iso screen, mistä näkyi jääkiekkoa. Tottakai me oltiin lauantaina kannustamassa Suomi voittoon, monen muun suomalaisen kanssa! Hurraukset ja manaukset suomeksi.. Kotoisaa. Pelin jälkeen laulettiin maamme laulu, sillä sitä ei näytöltä näkynyt, tunnelma oli "katossa".
Sunnuntaina alkoi kotimatka jälleen, kun olimme Brnoossa, tuntui taas kuin olisi palannut "kotiin". Kaikki tuttua. Pidän enemmän Brnoosta kuin Prahasta.. Prahassa oli paljon nähtävää mutta ehkä liikaa turisteja. Koska turistit eivät oo läheskään yhtä ystävällisiä kuin paikalliset. Vaikka Brnoossakin on monta sataa opiskelijaa, silti ihmiset täällä tuntuvat mukavammilta. Täällä on myös halvempaa!
Uusia ystäviä ja tuttuja on kerääntynyt taas lisää. Myös viime syksyn tuttu Michal kävi jälleen moikkaamassa meitä täällä! I miss you already..
Oon oppinut täällä paljon, pärjään englannilla itsenäisesti vaikkei se paras mahdollinen olekkaan. Helpoiten ymmärrän ihmisiä jotka omaavat samantasoisen kielitaidoin kuin itse omaan. Oon ruvennut elämään enemmän hetkessä, vältän kiirettä. Joskus pysähdyn kävellessäni ja katson ympärille. Katselen ihmisiä, maisemia, rakennuksia ja kuuntelen eri ääniä ja kieliä. Arvostan pienempiä asioita kuin ennen. Ajattelen enemmän. Nukun paremmin. Nautin pienistä ja mitättömistä asioista. Mulla on enemmän hermoja, vaikka joskus edelleen se pelikaani menee turbiiniin. Siedän hitautta ja odottamista paremmin. Hymyilen enemmän.
Where is my bed?!?
Mun tsekkiläiskamut, Michal2 ja hänen parasystävä Eva!
Jättietanat valtas joka paikan sateen jälkeen
Festarikausi avattu! Ihan meidän asuntolan vieressä oli kaksi päivää kestävät opiskelijoille suunnatut festarit.
Äitienpäiväjuhlaaaa
Kolena, palce, kolena, palce!
Täydellisin bussi missä oon ikinä istunut..
Hotellin terassilta..
Peilihuone ja peililabyrintti Prahassa!
"Rahaa on ja se näytetään!" Vaikkei ees oo
Oli helppo hymyillä pelin jälkeen!
Aurinkoa...
Työpaikkaohjaaja
Laivabussilla jonnekkin linnalle...
Amazon
Myöhästy kaksi minuuttia laivasta, odota ikuisuus seuraavaaaa. Jumissa keskellä amazonia
Ounouuuuu
Ennen peliä grillattiin Salesian Centerissä, jonka jälkeen siirryttiin sisätiloihin kattomaan Suomi - Tsekki!
Tsekin kannustus..
Kotlanova, missä päiväkoti sijaitsee..
Yhden linnan korkeimmalla tasolla oli joku sotahommeli.. Eniten ihmettelen, että millä hitsillä toi kone on tuotu tonne.. :D
Michal viime syksyn leiriltä.... Oli aivan täydellistä nähdä taas!!
Pizzakojun työntekijä, joka todellakin muistaa mut... Normaalisti tuosta ostetaan yksi pala, mutta mun mielestä ainakin kolme palaa on parempi idea!
Martina... <3
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti